Neiti Pikku E ei ollut millään tapaa suunniteltu tapaus ja hän olikin niin sinnikäs tapaus ettei ehkäisykään hänen maailmaantuloaan estänyt. Raskaustesti näytti plussaa suureksi yllätyksekseni 15.2.2010. Olimme seurustelleet hänen isänsä kanssa vasta parisen kuukautta ja kynnys lapsen pitämiselle oli suuri. Itse kun kävin omia ajatuksiani lävitse mietin että äitinä olemisesta selviän mutta abortista en tiedä, siis tarkoitan henkisesti ;) Niinpä sitten tulimme lopputulokseen että tulkoot kerran niin kovin tähän maailmaan tahtoo.
RV 9+6, 69,7kg
Ensimmäinen neuvolani oli 18.3. ja ensimmäinen mitä kävimme läpi oli hirvittävän huono oloni. Kun neuvolantäti kysyi no mites sitä voidaan, pillahdin itkuun ja totesin että en enää jaksa. Voi kun olisin vain tiennyt mitä on tulossa. Kovin sitä kaikkialla luvattiin että raskauspahoinvointi ja hormonien tuomat mielialanvaihdokset loppuvat keskimäärin raskausviikolla 12. Noh sitä sitten odotellessa.
Pienen taistelun jälkeen pääsin myös psykiatriselle puolelle keskustelemaan. Se oli minulle riittävä apu masentuneisuuteeni.
RV 11+4 67,1kg
Lääkärineuvola ja vauvan SYKE kuului. Tästä päivästä lähtien raskaus oli ihan oikeasti totta, ensimmäinen konkreettinen merkki siitä että siellä oikesti on jotakin. Painoni vain putosi kun mikään ruoka ei oikein maittanut. Parhaiten alas menivät omena ja kaurapuuro. Sikaa en pystynyt syömään ollenkaan ja sen hajukin aiheutti huonon olon. Samoin kahvi, kovin testailin n. kerran viikossa joko se kahvi menisi alas mutta ei. Nyt alkoi se maaginen 12 viikkoa olla täynnä ja olin toiveikas että nyt alkaa helpottamaan. Seuraavana päivänä olikin ensimmäinen ultra. Se on hetki jota tuskin koskaan tulee unohtamaan ja kuvatkin olivat niin selkeitä, mutta sitten vauvan koko ei vastannutkaan viikkoja ja laskettua aikaa siirrettiin viikolla eteenpäin. Sehän myös tarkoitti että tuo maaginen 12.viikko siirtyi taas kauemmas. AARRGG!!
RV 18+5 67,9kg
Tässä vaiheessa alkoi jo helpottamaan. Ruoka oli jo alkanut maistumaan paremmin ja painokin oli vihdoin ruvennut nousemaan. Vähimmillään raskauden aikana painoin 64kg jonka olen viimeksi painanut joskus vuona kivi ja nakki. Kohdunpohjan korkeus 18cm ja mahan alkoi selkeästi erottamaan.
RV 20+5
Rakenneultra... Pettymys... Kovin oli lupailtu että tämä on sitten hieno ultra että kaiken näkee hyvin ja kuvatkin ovat paljon paremmat kuin NP-ultrassa silloin viikolla 10+5. Ja pah. Kun näytin kuvaa äidilleni hän kysyi että miten päin tätä nyt sitten kuuluisi katsella. Miehenpuolikas oli odottanut kovin myös tätä ultraa kun täällähän sitten saa kysyä että näkyykös siellä jalkovälissä sitten mitään ulokkeita ;) Siveellinen neitimme piti jalat tiukasti yhdessä ja säilytti salaisuutensa ainakin toistaiseksi.
RV 26+4 72,3kg
Koska painoindeksini oli sen verran yläkanttiin jouduin sokerirasitukseen. Mitä ihanin kokemus kun muistellaan heinäkuun 2010 lämpötiloja. Ole siinä sitten juomatta yön yli ja aamullakaan et mitään suun kostukkeeksi saa. Eikä se sokerilitkukaan mikään makunautinto ollut. Siellä sitä sitten kärvisteltiin kolmisen tuntia että sai jotain suuhunpantavaa. Mukavaa tuokin kun huono-olo pysyi poissa lähinnä vain ja ainoastaan syömällä tasaisin väliajoin. Noh olipahan suoriuduttu siitäkin nyt sitten. Enää vain odotellaan, kaikki "velvollisuudet" oli suoritettu ja turvotus tuo ihana ystävämme oli vihdoin löytänyt minutkin.
36+4 77,3kg
Synnytystapa ultra ja turvotusta niin ettei sopivia kenkiä meinaa löytyä. Vihdoin sain myös sen pelkäämäni kokoarvion, itse kun painoin syntyessäni 4400g ja sf-käyrä mennyt kiitettävästi yli keskikäyrän koko raskauden ajan. Veikkailtiin että vauva painaisi 3300g tällä hetkellä ja syntymäpaino lähentelisi n.4 kiloa. Voi ei en minä sellaista pysty synnyttämään!! Tässä vaiheessa kun miehenpuolikasta edelleen kutkutti tietää sukupuoli. Taaskaan neitimme asento ei ollut paras mahdollinen joten emme varmuutta saaneet mutta koska mitään ulokkeita ei näkynyt veikattiin tyttöä.
38+3 79,9kg
Vauva oli mielestäni liikkunut kovin huonosti jo edellisillasta lähtien niin soitin neuvolaan ja sieltä neuvottiin käymään polilla käyrillä, ihan vain varmuuden vuoksi. No siellähän sitten käytiinkin ja vauva liikkui kuten kuuluukin itse en vain jostain syystä liikkeitä meinannut millään tuntea. Ei muuta kuin levollisin mielin kotiin.
No siitähän se sitten lähti, synnytys.
Illalla katselimme M kanssa telkkaria kun tunsin jotakin lirahtavan kiitettävästi housuihin n. kymmenen aikoihin, vähän ennen kuin M lähti yövuoroon. Kävin vaihtamassa housut kuiviin ja ajattelin että nyt olen vain hysteerinen ja kuvittelen omiani, se on ihan varmasti vain runsasta valkovuotoa. M töihin ja itse nukkumaan.
38+4
Sitä sen enempää ajattelematta lähdin ystäväni luokse ja shoppailemaan Skanssiin. Siinä sitä sitten keskusteltiin, kun ystäväni oli luvannut tulla pesemään Inkerin (siis nuoremman villakoiristani) kun oma maha oli jo kohtalaisen tiellä siinä hommassa, että tulen hänet hakemaan torstai aamuna jos nyt mitään ihmeellisempää ei tapahdu. Ei supistuksia ei mitään muuta kuin aina vessassa käydessä lirahti vähän "jotakin" pönttöön. Ajattelin että en varmasti ole yksi niistä "vainoharhaisista äideistä jotka käyvät jokä päivä käyrillä, minulla on neuvola huomenna kyllä siellä sitten minut rauhoitetaan".
38+5
Neuvolaan aamulla ja maha tuntui hassulta kantaa, liikkeet tuntuivat odon "irtonaisilta" ja sitten todettiinkin että lapsiveden määrä olikin luultavasti vähäinen. Minut ohjattiin käymään polilla liuskatestissä että jos se nyt kuitenkin olisi vain runsansta valkovuotoaeikä lapsivettä kun tihkui. Liuskatesti näytti negaa, ja taas pohdittiin vain runsasta valkovuotoa... No tehdään nyt sitten kuitenkin vielä tuo varmempi testi. No mutta tämähän nyt kuitenkin näyttäisi positiivista. Samalla otettiin testi onko minulla agalactiae-bakteeri, josta johtuisi ennenaikainen lapsivesien meno. Minut lähetettiin käymään kotona hakemassa kamat mukaan ja käskettiin tulemaan takaisin parin tunnin sisään. ---> kotiin ----> herätän M "voisitko heittää mut sairaalaan kohta kun pitäisi synnyttämään lähteä"... M "mitä eihän nyt vielä tällä viikolla?".
Polillä lääkäri sitten totesi että odotellaan vielä tämä ilta että jos jotakin tapahtuisi itsestään.
38+6
Aamupäivästä lääkäri n. klo. 10 lääkäri totesi että ihmeellisempää edistystä ei alapäässä ole tapahtunut ja synnytys käynnistetään lääkkeellisesti. Cytotecit kehiin ja katsotaa hetken kuluttua mitä tapahtuu...
Labrasta oli tulleet myös tulokset että se pahainen bakteerihan minulla olikin ja sitä vastan käynnistettiin antibiotti. Supistukset alkoivat hetkeä myöhemmin ja siinä sitä sitten leikkisin jumppapallolla ja lämpöpussilla. Kun synnytys varmasti oli käynnissä soitin M paikalle joka unenpöpperöisena (yövuoro takana) kyselee "no koska se nyt sitten syntyy, voisinko mä nukkua vielä pari tuntia" :D. Siinä vaiheessa kun herra paikalle pääsi olin jo hieman kärsivässä tilassa ja pyytelin jo seuraavaa kivunlievitystä.
Tässä vaiheessa mennään siis jossain vaiheessa iltapäivää, ajantajuni ei ollut paras mahdollinen. Pääsin sitten lillumaan lämpimään altaaseen jossa viihdyinkin kuulemma sitten tunnista - kahteen. Se toimi ihan mukavasti mutta sitten tuntui että nyt ne supistukset eivät enää taukoa vaan niitä tulee jatkuvalla syötöllä.
Pois altaasta ja valmistellaan epiduraalia, samalla tehdään sisätutkimus. "Vain 6cm auki, tää ei lopu ikinä!"
Kun sain epiduraalin se auttoi ja vei lähes kaiken kivun pois ja sain levättyä ja taisin nukahtaakin hetkeksi, samoin M. Sen jälkeen minulla ei ole enää mitään ajantajua. Kun heräsin ja puudutus alkoi menettää hieman tehoaan pääsin käymään vessassa ja sen jälkeen lattialle rakkaan ystäväni jumppapallon kanssa. Siinä sitten tuskailin hetken pallon kera ja pahoinpitelin sairaalan sänkyä.
Taas yksi sisätutkimus ja todetaan että 9cm auki ja pieni kieleke enää edessä. Ja nyt supistukset olivat palanneet jatkuviksi. Tässä vaihessa todetaan että vauvan syke laski reippaasti ja minut nostettiin sängylle siihen hassuun härpättimeen missä jalat ovat ylhäällä :) Todetaan että kohdunsuu on kokonaan auki ja saan ponnistaa. Hoitajat tosin olivat varmoja etten jaksaisi enää tehdä yhtään mitään mutta minäpä yllätin. Jo muutamalla työnnöllä syntyi pää ja ihan hetken kuluttua koko vauva.
Pikku E syntyi 14.10.2010 klo 20.30. Hän painoi 3370g oli 47cm pitkä ja halusi 35cm pipon.
Synnytyksen kokonaiskestoksi merkittiin 7h 40min josta 1.vaihe 7:20, 2.vaihe 0:10, 3.vaihe 0:10
Kun olin jo saanut Pikku En viereeni supistukset palasivat. Kun kohtuani painettiin syntyi vielä reilusti verta, tämän jälkeen kaikki kipu oli poissa. Repeämiä ei tullet kuin kaksi pientä pinnallista jotka eivät vaatineet ompelua. Kokonaisuudessaan synnytyksestäni ei jäänyt mitään huonoja ajatuksia ja selvisin mielestäni ihan helpolla. Vaikka eihän tuo koko homma nyt mikään elämäni helpoin homma ole ollut ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti