Nyt ei kukaan vedä hernettä nenukkaan sitten ;)
Tiedän kyllä kaikki imetyksen hyvät puolet vasta-aineista läheisyyteen, mutta silti, en pidä imetyksestä. Lapsi rimpuilee, kiljuu, repii ja nipistelee. Isovanhemmat selittävät vieressä että "eipä sieltä taida tulla mitään, koita vaikka toista tissiä" johon minä karjun vastaukseksi että "vittu lapsi on tähänkin asti kasvanut sen avulla tasaisesti keskikäyrällä, haluatko itse koittaa että tuleeko sieltä"! Homma toimii meillä ihan hyvin siis tuotannon puolesta ja pidin ennen Pikku E:n syntymää imetystä itsestäänselvyytenä. Siis tietysti sillä ehdolla että homma toimisi, en ottanut asiasta mitään paineita. Eipä ne vauvat korvikkeeseen ole näköjään kuolleet...
Imetys siis lähti meillä ihan hyvin käyntiin, mitä nyt neiti imeskeli nänninpäät rikki ja synnärin väki kun ei opastanut rasvaamaan niitä imetyksen jälkeen. Mutta rintakumin avulla saatiin nännit kuntoon ja kumit voitiin heittää kaapinperälle homehtumaan. Kumista eroon oppiminen ei ollut Pikku E:lle mikään ongelma.
Sitten alkoivat rintaraivarit... Pahimmillaan mikään muu ei kelvannut kuin imettää kävellen ympäri taloa, jos pysätyi karjunta alkoi. Taisi lapsi olla kolme kuukautta kun neuvolassa sanoin että "heti kun yösyötöt loppuu meillä siirrytään korvikkeisiin". Yösyötöillä imettäminen kun on ehkä mitä ihanin toiminto. Lapselle tissi kurkkuun ja unta palloon.
Noh raivarit olivat onneksi vain hetkellinen vaihe joka meni ihan itsekseen ohi ja hetken aikaa imetys olikin ihan ok. Yösyötöt loppuivat noin 5,5kuukauden iässä mutta imetys jatkui silti. Tällä hetkellä tilanne on niin että tissi kelpaa nedille lähinnä vain aamuisin ja iltaisin. Pävällä on kuulemma parempaakin tekemistä. Päivisin yritykset päättyvät rimpuiluun ja kuikuiluun.
Mutta nyt kun Pikku E näyttäisi aika hyvin vieroittavan itse itseään tissittelystä ja se on menettänyt aika pitkälti ruokailumerkityksensä on minulla hieman kaihoisa olo. En oikein tiedä mitä ajattelisin kun en edelleenkään pidä imetyksestä, mutta en oikei osaa sitä lopettaakkaan. Vaikka eihän lopetuksella ole todellakaan mikään kiire. Miten lopettaa imetys? Voiko lapsi todellakin vieroittaa itse itsensä täydellisesti tissistä? Ja sitten... Kuinka pinkeät tisseistä tuleekaan kun niitä ei tyhjennetäkkään?!
p.s. neiti oppi upeasti ryömimään 23. päivä kun olisi pitänyt saada maistaa isin sanomalehteä :)
torstai 28. huhtikuuta 2011
torstai 21. huhtikuuta 2011
Liikaa ajatuksia liian vähän aikaa...
Jotenkin en saa tällä hetkellä revittyä itsestäni sitä vertaa irti että ehtisin tänne kirjoittelemaan...
On paljon ideoita mistä voisin kirjoittaa mutta kun olisi sellainen hetki että olisi aikaa kirjoittaa, itkuhälytin särähtää... Sen lisäksi sairastin mitä ihanimman ja ihmeellisimmän oksennustaudin. Se tuli ihan puskista ja åke oli yökylässä, mutta huono olo ja heikotus jatkui vielä monta päivää sen jälkeenkin.
Sitten puudeli, siis Herra Puudeli, oli popsinut luultavasti Pikku E:n uikkarit ja joutui sitten leikkauspöydälle viime perjantaina. Ennuste ei ollut hyvä mutta kyllä se parantuvan vaikuttaa...
Mutta siis mitä, paikkakunnallamme on 2 eläinlääkäriä + kunnallinen. Soitin ensin käyttämäämme eläinlääkäriin mutta heiltä ei löytynyt aikaa! Ehkä olisi kuitenkin parempi jos soittaisitte toiselle lääkärille. "No sori siinä meni teiltä 800€ sivu suun"! Ehkä olisi oikeasti kannattanut kaivaa meille hetki aikaa, nyt he suorastaan antoivat rahansa toiselle lääkärille. Pysytään me silti heidän asiakkaina, he siinä hävisivät en minä... Ja olihan se ihan järkevää ohjata toiseen lääkäriin MUTTA SILTI...
Koitan nyt taas ryhdistäytyä kirjoittelun suhteen ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)